Olin varannut huoneen netista Arma residency hotellista ilmaisella lentokentta noudolla ja soittanut hotelliin edellisena paivana etta tietavat tulla vastaan. Mumbain kentalta ulos tullessa on pieni aukea jonka aidan takana ovat vastaanottajat nimikyltteineen ja monenlaiset muut suharit, mutta minun nimeani ei nakynyt missaan. Hetken aikaa palyiltyani sain sitten apua herrasmiehelta, joka radiopuhelimen kanssa piti aukeata hallinnassa ja ohjasi ihmisia oikeisiin suuntiin. Tama oikein mukava kaveri sano heti etta tama on Intia ettei taalla voi luottaa ihmisiin ja yhteen soittoon etta anna hotellin numero niin soitetaan uudestaan. No sitten soitettiin hotellliin ja isoksi yllatyksekseni hotellissa kerrottiin etta ei olla vastassa, koska varaus alkaa vasta huomenna ja tanaan on taytta. 10 min selvittelyn jalkeen tulin siihen tulokseen etta minulla ei olekkaan noutoa eika huonetta ja lopetin puhelun hieman tappi otsassa. No onneksi tama ystavallinen apuri sanoi puhelun paatyttya taikasanat "Minun kaverillani on hotelli ihan tassa lahella josta saat varmasti huoneen" jolloin heti leikkasi etta nyt on Mikkoa ukotettu ja soitettu vaaraan paikkaan. Joten kerroin kaverille etta voi itse menna sinne hotellin ja 2$@$@$@% Otin oman puhelimen kateen ja soitin hotelliin josta kerrottiin etta minua kylla odotetaan kentalla ja pian jo tapasinkin kuskini ja paasin onnelisena hotelliin.
Hotellihuone olikin oikein viihtyisa kaapelikanavineen ja tuhkakuppeineen. Ikkunan puuttumisesta pienta miinusta.
Aamulla sitten herattanyani lahdin noutamaan pyoraani uusiin juksauksiin valmistautuneena, mutta kaikki menikin aivan nappiin. Ei minkaanlaista ylimaaraista rahastusta vaan pyora oli kuin olikin kaikkineen papereineen valmiina ajoon. Eli huomenna aamulla tuodaan pyora ja tilaamani varasosat hotellin eteen kun en viela tanaan halunnut vasyneena lahtea ruuhkan sekaan harjoittelemaan.
Tanaan viela ostoksia Mumbaissa ja huomenna pohjoista kohti...
Hyvinhän sulla on reissu alkanut, jatka samaan malliin.
VastaaPoista